Luottamukseen perustuva työelämä mahdollistaa hyvinvoinnin ja tehokkuuden

Me Kuntien Hetapalvelut Oy:ssä uskomme siihen, että kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva työntekijä tekee hyvää työtä. Siksi joustavuus, luottamus ja mahdollisuus oman työn hallintaan ovat meillä osa arkea, eivät erillisiä henkilöstöetuja.

Yksi konkreettinen esimerkki tästä on HetKu-hetki, eli hetki kuntoilulle. Jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus käyttää yhteensä kaksi tuntia kuukaudessa työaikaa liikkumiseen ja työn tauottamiseen. HetKu-hetket voivat tarkoittaa esimerkiksi lyhyitä ulkoiluja työpäivän lomassa, pyöräilyä, venyttelyä tai muuta liikuntaa, joka tukee omaa hyvinvointia ja jaksamista.

Meille tärkeintä ei ole se, millä tavalla mahdollisuus käytetään, vaan se, että jokainen löytää itselleen sopivan tavan palautua ja pitää huolta omasta työkyvystään myös työpäivien aikana työn lomassa. Aloite mallin kehittämiseen tuli aikanaan henkilöstöltämme, jonka jälkeen sitä on yhdessä pilotoitu ja luotu siitä vakioitu arjen toimintamalli.

Työntekijät ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita

HetKu-hetket ovat osa laajempaa toimintakulttuuriamme, joka perustuu vahvasti luottamukseen. Näemme työntekijämme oman työnsä asiantuntijoina, jotka osaavat arvioida työnsä vaatimuksia, aikatauluja ja omaa jaksamistaan.

Työelämä muuttuu jatkuvasti, eikä tehokas asiantuntijatyö synny kellon jatkuvasta tuijottamisesta. Sen sijaan uskomme, että parhaat tulokset saavutetaan silloin, kun ihmisillä on mahdollisuus tehdä työnsä tavalla, joka tukee sekä työn tavoitteita että omaa hyvinvointia.

Siksi työntekijämme voivat hyödyntää joustavaa työaikaa ja rytmittää työpäiviään itselleen, työlleen ja asiakkailleen tarkoituksenmukaisella tavalla. Joskus paras ratkaisu on lyhyt kävelylenkki keskellä päivää, joskus pidempi tauko liikunnan tai muun palautumisen merkeissä.

Työtä siellä, missä se sujuu parhaiten

Meillä perustyötä voidaan tehdä etänä, toimistolla tai näiden yhdistelmänä. Haluamme tarjota jokaiselle mahdollisuuden valita työn tekemisen tavan, joka tukee parhaiten työn sujuvuutta ja työntekijälle itselleen merkityksellisen arjen kokonaisuutta.

Samalla kuitenkin pidämme tärkeänä yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Siksi päivittäisen etäyhteyksien ja etätapaamisten kautta työskentelyn lisäksi kokoonnumme säännöllisesti kasvotusten tiimien tapaamisiin, kehittämispäiviin ja yhteisiin hetkiin. Vaikka työ onnistuu paikasta riippumatta, yhteiset kohtaamiset vahvistavat yhteistyötä, luottamusta ja työyhteisön yhteishenkeä.

Hyvinvointi tukee myös tuloksellisuutta

Meillä luottamus ei ole erillinen toimintamalli, vaan osa arjen tekemistä. Jokainen työntekijämme on oman työnsä asiantuntija, joka osaa yhteensovittaa työn tavoitteet, asiakkaiden tarpeet ja oman hyvinvointinsa. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät silloin, kun ihmisillä on mahdollisuus tehdä työnsä vastuullisesti, ammattitaitoisesti ja itselleen toimivalla tavalla.