Uudistunut organisaatio ja uudet toimitilat

Kuntien Hetapalvelut Oy:n Ylivieskassa sijaitseva pääkonttori on muuttanut uusiin tiloihin Rautatiekatu 21:een. Uusien toimitilojen lisäksi myös organisaatio on uudistunut.

Yrityksen toimitusjohtajan roolissa aloitti elokuussa Toholammilta kotoisin oleva Miia Laakso. Laakso siirtyi Hetapalvelujen vetäjän rooliin Kokkolalaisen johtamisen, laadun ja turvallisuuden asiantuntijapalveluita tuottavan SK Protect Oy:n liiketoimintajohtajan tehtävästä.

”Näen Hetapalvelut alueellisesti ja valtakunnallisestikin todella vahvana toimijana nyt ja tulevaisuudessa. Meillä on sitoutunut ja asiantunteva henkilöstö sekä vakaa asiakas- ja omistajapohja. Haluamme omalla työllämme kehittää paitsi omaa organisaatiotamme, myös asiakkaidemme toimintaa ja toivomme työn näkyvän sen kautta positiivisena kuntien ja kaupunkien asukkaille saakka”, kertoo Laakso.

Hetapalveluissa työskentelee tällä hetkellä hieman yli 50 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli n. 2,8 milj €. Omistajakuntia ovat Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta, Kärsämäen kunta, Ylivieskan kaupunki, Siikalatvan kunta, Toholammin kunta, Pyhännän kunta, Hausjärven kunta, Lopen kunta, Rauman kaupunki, Lestijärven kunta ja Reisjärven kunta.

 

Kuvassa Kuntien Hetapalvelut Oy:n johtoryhmä: taloushallinnon palvelupäällikkö Riikka Petsalo, toimitusjohtaja Miia Laakso sekä henkilöstöhallinnon palvelupäällikkö Heidi Hirvasoja